2.1.2013

Hei Ihamuotilan Mika!




Oletkin jo varmaan löytänyt tiesi tänne uuden blogin puolelle. Ajattelin vain kertoa, että Marimekon kevätmallisto näyttää jälleen kerran onnistuneelta: kuosit ovat raikkaita ja vaatteet kauniita. On hienoa, että Suomessa osataan suunnitella ja valmistaa näin upeita tuotteita.  Sekä äidin että lasten vaatekaapeista löytyisi tilaa näille herkuille, ja pari värikästä pöytäliinaakin raikastaisi keittiötämme kummasti. Suosikkini taitaa olla tuo vasemman kuvan uimahyppy-mekko ja uskoisin, että myös muut blogini lukijat löytävät helposti omat lempparinsa.

Toinen loistojuttu on, että Kirsti Paakkanen möi Marimekon juuri Sinulle Mika. Voimme varmaan sinutella, koska olen seurannut uraasi jo Mandatum -vuosina. Taisimme jopa hetken kuulua saman konsernin palkkalistoille. Rautainen businessosaamisesi ja vahva sitoutumisesi näkyy meille kuluttajille asti, mutta yksi pieni asia on jo parin kauden ajan kaihertanut mieltäni. Miksi ette valmista trikoisia tasaraitalakanoita juniorikokoisina?  Jos ette ole aiemmin miettineet moista, mutta innostutte ideasta otan kiitokset vastaan kitisemättä. Erityisesti ilahtuisin, jos lähettäisit lapsilleni omat lakanat jo vähän ennen kuin ne ehtivät kauppoihin.

Terveisin Nanna S

toinenkattaus(at)gmail.com

7 kommenttia:

  1. Hih, terkkuja Ihamuotilan Mikalle myös White & Fresh -blogista! ;)

    http://www.whiteandfresh.fi

    P.S. Repeilen täällä ittekseni, onneksi kukaan ei kuule!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo Mika postita kohta jotain kivaa sinullekin :)

      Poista
    2. Haha! :D Äkkiä sitten vaan postailemaan Marimekko-juttuja! ;) No ei, niistä ei tulisi loppua, jos sille tielle lähtisin, on niillä vaan niin paljon kaikkea ihanaa! Esim. kukkaroita on vuosien varrella kertynyt tänne ja nyt oon alkanut haaveilemaan jo astioista. <3

      Poista
  2. Kivalta näyttää uusi blogi! Minun blogissani on Sinulle haaste ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! Teen haasteen pikapuolin.

      Poista
  3. JA hei Ihamuotilan Mika!!

    Trikoisia tasaraitalakanoita kaivattaisiin myös tuplakoossa!
    (ihana postaus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki! Laittavat varmaan tämänkin Marimekolla korvan taakse.

      Poista

Kiitos kommentistasi!