13.10.2014

Uni











Työkaverini oli nähnyt unta häistäni. Olin siinä hääkiireiden keskellä yrittänyt patistella vieraita kahvittelemaan, mutta tarjoilujen laitto oli kesken. Häätilan lattialla oli ollut vieri vieressä pottia ja valkoinen matto keltaisia rinkuloita täynnä. Sulhasta ei näkynyt.

Kuulin tästä unesta aamukahvilla ja nauru sai silmätkin vuotamaan. Tuskin tarvitsee sanoa, että unessa oli jotakin tuttua.

4.7.2014

Apua



Ajelimme tänään äitini ja lasten kanssa Haaparannan Ikeaan sadepäivää viettämään. Tarkoitus oli ostaa keskimmäisen sänkyyn patja, mutta sattuipa niin somasti, että unohdin tyhjentää takakontin ennen lähtöä. Arvaatte varmaan, että oli hieman haastavaa survoa paksua parimetristä patjaa auton perään, josta jo ennestään löytyi Phil&Ted'sin tuplarattaat lisäistuimella, henkareita sisältävä Meandin mallistokassi, taitettava Lohikarin rekki ja jotakin pikkusälää.

Touhuni taisi näytää melko säälittävältä, koska pian paikalle tuli ruotsalainen nainen tarjoamaan apua. Olin tästä eleestä todella kiitollinen, mutta meinasin silti lipsauttaa, että kyllähän minä pärjään yksinkin. Onneksi pieni järjen ääni ilmoitti, että jos apua kerran tarjotaan, niin se kannattaa ottaa vastaan. Eikä aikaakaan, kun takakontin ovi mahtui jälleen kiinni. Kiitos ruotsalisen naisen, selvisin urakasta ilman hiljaista kiroilua ja kaiken lisäksi huomattavasti nopeammin kuin yksin. 

Paluumatkalla huomasin miettiväni, miksi avun vastaanottaminen on niin vaikeaa. Olen maailman surkein suunnistaja, mutta pärjään kyllä ilman navigaattoria ja tuskin koskaan kysyn reittiohjeita paikallisilta. Kolmen lapsen kanssa tavaramäärä on pienilläkin reissuilla huima, mutta silti en tarvitse ketään avaamaan ovia tai kantamaan kapsäkkejä, vaikka olisin hampaisiin asti varustettuna. Ei tarvi auttaa on ollut minun mottoni, mutta onko siinä mitään järkeä. Onko avun vastaanottaminen heikkouden myöntämistä vai miksi se on niin vaikeaa?


3.7.2014

Salainen pahe










Luin tässä päivänä eräänä, että Henna Virkkusen salainen pahe on porkkanat. Meinasi mennä taloussuklaat väärään kurkkuun, kun sen verran nauratti. Onneksi itse olen päässyt moisista eroon, paitsi jos yökukkuminen, shoppailu, Coca Cola Zero ja juoruaminen lasketaan.

Mitkä sinun paheesi ovat?

ps. Postauksen kuvat viime viikonlopulta

29.6.2014

Asusteet kesään


Olen toiminut kaksi kautta Meandi- myyjänä, joten tuskin kenellekään on yllätys, että suurin osa vaatteistani tulee kyseiseltä merkiltä, poikkeuksena tietysti urheilu- ja ulkokamppeet sekä jakkupuvut ja juhlavaatteet. Olen todella iloinen siitä, että saan myydä sellaisia vaatteita, mitä itsekin tykkään käyttää, ja minulla on sellainen hytinä, että ensi syksyn naistenmallistosta tulee kaikkien aikojen paras. 

Kiitos Miikkarin vaatepuoli alkaa olla kunnossa. Tosin muutama hyvä perus t-paita saisi löytää tiensä kaappiini. Vinkkejä otetaankin vastaan laadukkaista ja vähän löysän mallisista t-paidoista. Tällä hetkellä olen täysin riippuvainen mustasta penguin top -paidastani, jonka arkena useimmiten yhdistän Boyfriend -farkkuihin. Minusta tällaiset perusvaatteet kaipaavat kivoja asusteita kaveriksi, joten viimeisimmät hankintani ovat värilliset Ray Banin Aviatorit ja Birkenstockin Gizeh -sandaalit. Vuosi sitten vielä ihmettelin molempia, mutta kummasti se mieli muuttuu ajan myötä. Molemmat hankinnat ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä siitä lähtien, kun ne ovat saapuneet, joten näitä voin lämpimästä suositella muillekin. 



27.6.2014

Lomalla


Huhuu, onko täällä ketään?

Kun kesälomaa on takana puolitoista viikkoa, on aika tomutella pölyt täältä blogin puolelta. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta palataan ajassa vähän taaksepäin ja summataan asioita.  Nykyinen talo on edelleen myymättä. Esittelyjä on ollut useita ja muutamia tarjouksiakin olemme saaneet, ja toivomme kovasti, että sillä rintamalla alkaisi pian tapahtua. Uuden talon pohjaa sen sijaan on kovastikin veivattu ja mietitty. Esittelen sitä täälläkin, kunhan saan viimeisimmän version puhtaaksi piirrettynä. Inspiraatiota on haettu Kannustalon Harmaja 165 -mallista ja Honkatalojen Harmonia-sarjasta.

Talven hiihdot ovat vaihtuneet juoksuharrastukeen. En ole koskaan kuvitellut, että voisin innostua juoksemisesta, mutta kuinkas kävikään. Ystäväni aloitti alkukeväästä juoksukoulun ja minä lupauduin lenkkikaveriksi. Nyt 180 kilometriä myöhemmin voin sanoa olevani koukussa. Polvet huusivat ensimmäiset lenkit hoosiannaa, mutta kiitos paikallisen lihaskorjaajan, homma sujuu jälleen.  En muuten tiennytkään, kuinka jumissa olin. Olenkin hoidattanut yläselkääni hierojalla. Ensimmäisen kerran jälkeen tuli autossa itku, joten sitä voi jotakin päätellä kuluneesta vuodesta.

Mitäs muuta? Lapset kasvavat silmissä. Esikoiselta putoilee hampaita ja syksyllä alkaa koulu. Reviiri laajenee, samoin ystäväpiiri. Pojat onneksi pyörivät hameenhelmoissa, vaikka perheen pieninkin haluaa olla jo iso poika.

Siinä tiivistetysti meidän kuulumiset. Mitäs teille kuuluu?

Niin ja suurkiitos teille, että olette pysyneet mukana, vaikka aikaa blogille ei ole ollutkaan talven aikana. Olette ihan huippuja!


5.6.2014

Bloggarikirppis

En voi kauheasti kehuskella bloggaustahdillani, mutta sovitaanko silti, että nähdään lauantaina Oulun torilla. Jooko?


4.1.2014

Suksilla


Hiihtokauden avaaminen on oma taiteenlajinsa. Jos ensimmäisen lenkin vetää intoa pursuten liian kovilla sykkeillä, on ainakin minun tapauksessa seuraavat hiihtokerrat vasta kevään hangilla auringonpaisteessa. Vahingosta viisastuneena houkuttelin esikoisen mukaan. Ajattelin, että kerrankaan ei tarvitse yrittää pysyä pertsapappojen peesissä, vaan voi hyvällä omatunnolla nautiskella ja katsella maisemia. Ladulle lähtiessä korvasin hiihtopuvun toppavaatteilla ja taskuun nappasin kourallisen karkkia. Ihan vain siltä varalta, että kanssahiihtäjältä loppuu virta kesken matkan. 

Ei muuten sipannut eskari noin viiden kilometrin pätkällä, vaan intoa olisi riittänyt pidemmällekin rupeamalle. Koko matka meni muuten loistavasti, mutta reitin suurimman nyppylän valloittaminen ei sujunut ilman pientä turhautumista. Onneksi paha mieli unohtui alamäessä jokaisella kolmella laskukerralla. 

Hiihtolenkiltä palasi kaksi punaposkista ja hyväntuulista hiihtäjää. Karkit eivät selvinneet kotiin asti.