29.1.2015

Not the average day at the office -päivä Meandi-myyjän elämästä


Meillä päin on tänään tuprutellut lunta. Työpäivän jälkeen autoa putsatessa onnistun rikkomaan sivupeilin. Lisäksi jään kiinni parkkipaikan kinokseen. Apujoukkojen ansiosta pääsen kotimatkalle. Näkyvyys oli olematon, ja aikaa menee normaalia enemmän. Saavun päiväkodin pihalla tasan kello viisi. Nappaan pojat kyytiin. Valitettavasti joudun väistämään kapealla tiellä toista autoa ja jään kiinni hankeen. Tällä kertaa selviän ilman apuja. 

Kotona odottivat mitkäs muutkaan kuin lumityöt. Ylipolvensaappaat olisivat muuten niissä hommissa huiput, mutta niillä ei meinaa pysyä pystyssä. Mies tulee töistä kotiin ja korjaa auton sivupeilin. Sitten onkin jo hoppu. 


Kutsuilla yksi vieraista jää jumiin pihatielle. Naisväki yrittää parhaansa, mutta naapurin avulla auto irtoaa hangesta, ja kutsut alkavat. Olen varma, että myös oma auto on jumissa. 

Kutsuilla on vaisu meininki. Myöhemmin selviää, että emännän äiti on vasta kuollut. Ehkä oli hyvä, että kuulin asiasta vasta esittelyn jälkeen. Kotiin lähtiessä auto irtoaa yllättäen hangesta. Kun auto on tiellä, katkeaa viereisestä puusta valtava oksa keskelle katua, aivan viereeni. Onneksi olin pysähtynyt kiittämään emäntää, koska muuten olisin jäänyt alle.



Yritämme emännän kanssa siirtää oksaa pois edestä, ja lopulta onnistun ohittamaan sen autolla. Pysähdyn viereiselle bensa-asemalle vastaamaan puhelimeen. Mies pyytää käymään kaupassa, mutta huomaan lompakon jääneen kotiin. Olen taas kiinni hangessa. Suutun miehelle, koska en keksi muutakaan. 

Käyn pyytämänsä huoltsikalla työntöapua. Kassalla on asioimassa sama kivannäköinen sähkömies, joka teki tänään sähkötöitä työpaikallani. Onneksi olin päivällä keksinyt valittaa hänelle heidän firman kovista kilometrikustannuksista. Olin varma, että jään ilman apua, mutta toisin kävi.





Jälleen kerran auto irtoaa hangesta. Kiitän sähkäriä ja kerron, että tarjoaisin pullat, jos en olisi unohtanut lompakkoa kotiin. Tunnen jääväni kiitollisuudenvelkaa, ja muistan, että kassissani on servettipaketti ja avainkaulanauha. Niinpä kysäisen, onko mukana oleva nainen hänen hellunsa. Minulla nauratti, kun mies selitti naisen olevan vain kaveri. No, joka tapauksesa lykkäsin tyypille servettipaketin ja avainkaulanauhan käteen ja kiitin avusta. 

Huomenna menen potkurilla.

13.10.2014

Uni











Työkaverini oli nähnyt unta häistäni. Olin siinä hääkiireiden keskellä yrittänyt patistella vieraita kahvittelemaan, mutta tarjoilujen laitto oli kesken. Häätilan lattialla oli ollut vieri vieressä pottia ja valkoinen matto keltaisia rinkuloita täynnä. Sulhasta ei näkynyt.

Kuulin tästä unesta aamukahvilla ja nauru sai silmätkin vuotamaan. Tuskin tarvitsee sanoa, että unessa oli jotakin tuttua.

4.7.2014

Apua



Ajelimme tänään äitini ja lasten kanssa Haaparannan Ikeaan sadepäivää viettämään. Tarkoitus oli ostaa keskimmäisen sänkyyn patja, mutta sattuipa niin somasti, että unohdin tyhjentää takakontin ennen lähtöä. Arvaatte varmaan, että oli hieman haastavaa survoa paksua parimetristä patjaa auton perään, josta jo ennestään löytyi Phil&Ted'sin tuplarattaat lisäistuimella, henkareita sisältävä Meandin mallistokassi, taitettava Lohikarin rekki ja jotakin pikkusälää.

Touhuni taisi näytää melko säälittävältä, koska pian paikalle tuli ruotsalainen nainen tarjoamaan apua. Olin tästä eleestä todella kiitollinen, mutta meinasin silti lipsauttaa, että kyllähän minä pärjään yksinkin. Onneksi pieni järjen ääni ilmoitti, että jos apua kerran tarjotaan, niin se kannattaa ottaa vastaan. Eikä aikaakaan, kun takakontin ovi mahtui jälleen kiinni. Kiitos ruotsalisen naisen, selvisin urakasta ilman hiljaista kiroilua ja kaiken lisäksi huomattavasti nopeammin kuin yksin. 

Paluumatkalla huomasin miettiväni, miksi avun vastaanottaminen on niin vaikeaa. Olen maailman surkein suunnistaja, mutta pärjään kyllä ilman navigaattoria ja tuskin koskaan kysyn reittiohjeita paikallisilta. Kolmen lapsen kanssa tavaramäärä on pienilläkin reissuilla huima, mutta silti en tarvitse ketään avaamaan ovia tai kantamaan kapsäkkejä, vaikka olisin hampaisiin asti varustettuna. Ei tarvi auttaa on ollut minun mottoni, mutta onko siinä mitään järkeä. Onko avun vastaanottaminen heikkouden myöntämistä vai miksi se on niin vaikeaa?


3.7.2014

Salainen pahe










Luin tässä päivänä eräänä, että Henna Virkkusen salainen pahe on porkkanat. Meinasi mennä taloussuklaat väärään kurkkuun, kun sen verran nauratti. Onneksi itse olen päässyt moisista eroon, paitsi jos yökukkuminen, shoppailu, Coca Cola Zero ja juoruaminen lasketaan.

Mitkä sinun paheesi ovat?

ps. Postauksen kuvat viime viikonlopulta

29.6.2014

Asusteet kesään


Olen toiminut kaksi kautta Meandi- myyjänä, joten tuskin kenellekään on yllätys, että suurin osa vaatteistani tulee kyseiseltä merkiltä, poikkeuksena tietysti urheilu- ja ulkokamppeet sekä jakkupuvut ja juhlavaatteet. Olen todella iloinen siitä, että saan myydä sellaisia vaatteita, mitä itsekin tykkään käyttää, ja minulla on sellainen hytinä, että ensi syksyn naistenmallistosta tulee kaikkien aikojen paras. 

Kiitos Miikkarin vaatepuoli alkaa olla kunnossa. Tosin muutama hyvä perus t-paita saisi löytää tiensä kaappiini. Vinkkejä otetaankin vastaan laadukkaista ja vähän löysän mallisista t-paidoista. Tällä hetkellä olen täysin riippuvainen mustasta penguin top -paidastani, jonka arkena useimmiten yhdistän Boyfriend -farkkuihin. Minusta tällaiset perusvaatteet kaipaavat kivoja asusteita kaveriksi, joten viimeisimmät hankintani ovat värilliset Ray Banin Aviatorit ja Birkenstockin Gizeh -sandaalit. Vuosi sitten vielä ihmettelin molempia, mutta kummasti se mieli muuttuu ajan myötä. Molemmat hankinnat ovat olleet lähes päivittäisessä käytössä siitä lähtien, kun ne ovat saapuneet, joten näitä voin lämpimästä suositella muillekin. 



27.6.2014

Lomalla


Huhuu, onko täällä ketään?

Kun kesälomaa on takana puolitoista viikkoa, on aika tomutella pölyt täältä blogin puolelta. Kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta palataan ajassa vähän taaksepäin ja summataan asioita.  Nykyinen talo on edelleen myymättä. Esittelyjä on ollut useita ja muutamia tarjouksiakin olemme saaneet, ja toivomme kovasti, että sillä rintamalla alkaisi pian tapahtua. Uuden talon pohjaa sen sijaan on kovastikin veivattu ja mietitty. Esittelen sitä täälläkin, kunhan saan viimeisimmän version puhtaaksi piirrettynä. Inspiraatiota on haettu Kannustalon Harmaja 165 -mallista ja Honkatalojen Harmonia-sarjasta.

Talven hiihdot ovat vaihtuneet juoksuharrastukeen. En ole koskaan kuvitellut, että voisin innostua juoksemisesta, mutta kuinkas kävikään. Ystäväni aloitti alkukeväästä juoksukoulun ja minä lupauduin lenkkikaveriksi. Nyt 180 kilometriä myöhemmin voin sanoa olevani koukussa. Polvet huusivat ensimmäiset lenkit hoosiannaa, mutta kiitos paikallisen lihaskorjaajan, homma sujuu jälleen.  En muuten tiennytkään, kuinka jumissa olin. Olenkin hoidattanut yläselkääni hierojalla. Ensimmäisen kerran jälkeen tuli autossa itku, joten sitä voi jotakin päätellä kuluneesta vuodesta.

Mitäs muuta? Lapset kasvavat silmissä. Esikoiselta putoilee hampaita ja syksyllä alkaa koulu. Reviiri laajenee, samoin ystäväpiiri. Pojat onneksi pyörivät hameenhelmoissa, vaikka perheen pieninkin haluaa olla jo iso poika.

Siinä tiivistetysti meidän kuulumiset. Mitäs teille kuuluu?

Niin ja suurkiitos teille, että olette pysyneet mukana, vaikka aikaa blogille ei ole ollutkaan talven aikana. Olette ihan huippuja!


5.6.2014

Bloggarikirppis

En voi kauheasti kehuskella bloggaustahdillani, mutta sovitaanko silti, että nähdään lauantaina Oulun torilla. Jooko?