8.9.2013

Pohjakuva

Tulevan kodin pohjakuva on ollut valmiina jo viikkoja. Tarjous talopaketista vesikattovalmiina on Kannustalolta saatu, mutta toimimme asiassa vasta sitten, kun tämä talo on myyty. Kannustalolla on hyvät edut talvirakentajalle, joten ne kyllä kiinnostavat, mutta emme taida enää tälle talvelle ennättää.

Nykyinen talo olisi tarkoitus laittaa pikapuolin myyntiin, joten viimeisiä listoja ja kynnyksiä on tämän viikon aikana naputeltu paikoilleen, ja tänään maalasin pesuhuoneen ovenkarmit valkoisiksi. Tosin karmit vaativat vielä pari kerrosta lisää, ennen kuin ne näyttävät tasaisen valkoisilta. Käyttämäni maali ei oikein vakuuta, mutta sen siitä saa, kun ei osta omalta luottomyyjältä. Eikös se silloin olekin aika myydä koti, kun viimeinen lista on laitettu paikoilleen?


Mutta nyt ehdin vihdoinkin tuomaan pohjakuvan tänne näytille. Meillä oli kriteerinä neljä makuuhuonetta ja iso tupamainen oleskelutila, ja ne on hienosti pohjassa huomioitu. Pohja on vaatinut tinkimistä lastenhuoneiden neliöistä ja kodinhoitohuoneen muodosta, mutta muuten ole tyytyväinen. Neliömäärä jäi piirun verran alle kipurajan eli 149 asuinneliötä tästä nyt löytyy. Takan paikka on vielä mietinnässä. En ole aivan varma, haluanko sitä  keskelle taloa tilanjakajaksi vai jommalle kummalle seinälle. Minne sinä sen sijoittaisit? Lisäksi harkitsen pikkuvessan oven poistamista ja WC:n liittämistä osaksi pesuhuonetta. Näin saisi kodinhoitohuoneeseen oven kohdalle esim. penkin. Lisäksi varasto/teknisen tilan ovi tullaan siirtämään talon päätyyn, ja terassikin olisi tarkoitus jatkaa kiertämään kodinhoitohuoneen ovelle asti.

Jotta pohja avautuisi paremmin on hyvä tietää, että kodinhoitohuoneen puoleinen pääty tulee metsän reunaan ja vasemman puoleisen päädyn suuntaisesti kulkee pieni tie. Autotalli olisi tarkoitus rakentaa eteistä vastapäätä.
Mitäs tuumaatte, mikä toimii ja mitä tekisit toisin? Nyt voi vielä asioihin vaikuttaa, joten kommenttinne ovat todella tärkeitä.

14 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Ainoa mitä jäin miettimään on, mihin TV sijoittuu olohuoneessa? Sille ei näyttäisi olevan eheyttä seinää?
    Takka on mielestäni kuvassa hyvällä paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tv tulisi todennäköisesti eteisen seinää vasten eli tuohon sohvan kulman tilalle.

      Poista
  2. Onpas tutun kuuloisia mietintöjä :). Takan paikka meillä myös mietiyttää, koska kummallakin vaihtoehdolla on puolensa. Hyvin te olette saaneet kaiken mahtumaan tuolla neliömäärällä. Meille on tulossa aika samoilla toiveilla melkein 20 neliötä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkaa on vöhän vaikea myöhemmin siirtää...

      20 lisäneliötä olisi luksusta.

      Poista
  3. Itse en luopuisi toisesta vessasta. Minusta on aina kolkkoa, kun näkee wc:n suihkun yhteydessä ilman ovea.. :) Takan siirtäisin itse tuohon missä ilmeisesti on piirrettynä työpöytä. On kuitenkin suht keskeisellä paikalla, muttei vie avaruutta keskellä huonetta. Mikäli se olisi keskellä huonetta, laittaisin takan josta näkee läpi. Eteisessä laittaisin pitemmän kaapin ja makkarin kaapit ikkunan viereen niinkuin muissakin huoneissa. Tietenkin jokaisella on omat säilytystapansa, mutta meillä on kaksi kappaletta 1500 leveitä kaappeja.

    Mutta kiva tuosta tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ajatuksia, ja samalla tuttuja. Se "työpöytä" on piano, joten takka ei taida siihen tulla, mutta luukut molemmille puolelle takkaa on haaveissa. Meillä on nytkin sellainen, ja tykätään kovasti. Pelkään, että leikkitila jää pieneksi, jos kaappeja ei upota, mutta säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa.

      Poista
  4. Ihanalta näyttää, varsinkin tuo iso oleskelutila! :)

    VastaaPoista
  5. Vaikuttaa kivalta. Ainoa mikä tuossa on mielestäni huonosti on se, että kulku kylppäriin ja saunaan on kodinhoitohuoneen läpi. Tuo osa taloa vaikuttaa hyvin sokkeloiselta ja hankalalta.
    Takan sijoittaisin keskelle huonetta ja siten, että iso lasiluukku olisi kumpaankin suuntaan, näin takkatulesta voisi nauttia myös keittiöstä ja ruokapöydästä käsin (aika ihanaa esim. illanistujaisissa kun pöydässä istutaan tuntikausia). Toinen vaihtoehto olisi pyöreä takka / takka, jossa lasia esim. kolmeen suuntaan.

    VastaaPoista
  6. Olen samaa mieltä kanssasi, että talon toinen pääty toimii paremmin. Sokkeloisuutta vähän helpottaa, kun wc yhdistetään pesuhuoneeseen. Meillä pääsee tässä nykyisessä sekä takkahuoneesta että kodarista pesutiloihin ja pidän siitä kovasti. Jos takka jää tuohon, niin ehdottomasti silloin keittiön puolelle ikkuna, että tuli näkyy.

    VastaaPoista
  7. Hei! Voi näistä haasteista minä tykkään, kun saa arvostella toisten ratkaisuja :-) Ihana talo teille on tulossa! Erityisesti tykkään k+rt+oh -tilantunnusta ja läpitaloisuudesta. Eteinen laajentaa tätä tilaa toiseen suuntaan, ettei tule junavaunumaisuutta ollenkaan. Itseäni jäi mietityttämään eteisen seinä, joka siis erottaa sisäänkäynnin ja olohuoneen. Tuleeko siihen tuulikaappi, vai pelkkä seinänpätkä? Näyttääkö seinänpätkä orvolta yksinään? Voisivatko kaapit olla olohuoneen puolella eteistä, tai voisiko seinänpätkää "lihottaa" niin, että se kääntyisi vähän päästään eteiseen päin (esim. ovenkarmin linjaan)? Eteisen ja olohuoneen suunnasta seinä on ihan ok, mutta sitten keittiön ja pianon suunnasta ehkä vähän orpo. Näkymä voi olla myös repaleinen, jos eteisen puolelle tulee jokin lipasto ja olohuoneen puolelle seinää vasten jotain erilaista. Pikkujuttu tämä on kuitenkin :-) Meillä oli edellisessä kodissa samanlainen ratkaisu et+oh+rt+k+mh osalta, tosin eteisessä tuulikaappi ja sen jälkeen eteisen ja olohuoneen välissä takka tilanjakajana, joten tutulta (ja hyvältä!) näyttää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pistäyit tänne. Seuraan tiedän projektia ja pidän teidän pohjasta tosi paljon. Meille ei ole tulossa tuulikaappia, mutta nyt olen kallistumassa siihen, että olohuoneen puolella siihen tulisi takka. Joskus olen pyörellyt mielessäni, pitäsikö seinän yläosa olla ikkunaa. Kiitos muuten uudesta näkökulmasta. Emme ole tulleet ajatelleeksi, että seinä on vähän töpö keittiön suunnasta, mutta takka voisi auttaa asiaa.

      Poista
  8. Heippa, raksablogini auroran rakentajat sai jatkoa blogissa koti aurorassa. Tervetuloa lukemaan. www.kotiaurorassa.blogspot.com. siellä on myös arvonta meneillään.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!