21.5.2013

Ensimmäinen syntymäpäivä



Päivälleen vuosi sitten meidän perheeseen syntyi tummatukkainen pieni poika. Jo ensimetreiltä on tullut selväksi, että porukan pienin on varsin touhukas ja utelias kaveri. Luonnetta riittää ja heittokäsi linkoaa tavaran kuin tavaran ihailtavan pitkälle. Lempitouhuihin kuuluvat laatikoiden tyhjentäminen, tehopakastus ja autoleikit. Isompien sisarusten huomio on mahtavaa ja heidän touhuja voi seurata vaikka kuinka pitkään. 

Kaveri vaikuutta nopealta oppimaan. Sanoja tulee muutamia: anna, äittä, issh (isi), paapaa (nukkua), haa (ih hah haa tai heppa), pappa, äiji, pu (lamppu) ja ummu (mummu). Kaikki muut asiat hoituvat yleissanalla pruum, joka tarkoittaa myös autoa. Poika osaa näyttää kehon tärkeimmät paikat: nenän, varpaat ja pippelin. Arvaatte varmaan, minkä näistä hän oppi ensimmäisenä.  Liikkuminen tapahtuu joko konttaamalla, peppukiitämällä tai tukia vasten kävellen. Autossa lapsi on matkustanut vielä kaukalossa, mutta eilen illalla sain aikaiseksi tilata vanhimmalle uuden istuimen, joten pian pieninkin näkee paremmin ohi kiitävät maisemat.

Tuntuu uskomattomalta, että heppu on vasta yksivuotias. Tuntuu, että hän on ollut sulostuttamassa arkeamme jo vuosikaudet.

ps. Vielä ehtii osallistua L:a Bruket arvontaan, klikkaamalla tästä. Samasta linkistä löydät myös alekoodin Cilla's verkkokauppaan

16 kommenttia:

  1. Onnittelut reippaalle yksivuotiaalle! Pruum! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ei taida olla tuo Pruum mikään tyttöjen yleissana ;)

      Poista
  2. Onnea yksivuotiaalle! Meillä oli samat AB-koristeet 2-vuotiaan kakussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iisa! Minusta on kiva, että koristeet saa leikkeihin juhlan jälkeen.

      Poista
  3. Onnea paljon touhukkaalle 1-vuotiaalle!

    Ihanan näköinen synttäripöytä, laitan tapettiliinaidean( eiks ookki tapettia?) talteen enskuun juhlia varten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HANNA! Näpistin idean kaveriltasi, joten kiertoon vain :)

      Poista
  4. Onnea! :) Meilläkin on tyttö vielä kaukalossa vaikka ikää on nyt 13kk. Turvaistuimessa ei jaksanut ja viihtynyt, joten mennään tuolla kaukalolla vielä. Mittojen mukaan mahtuu vielä hyvin siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Betty! Kiva kuulla, ettei N ole ainoa yli yksivuotias kaukalossa. Onhan se vähän raskas kantaa, mutta eipähän pääse jätkä karkuteille parkkipaikoilla.

      Poista
  5. Onnea yksivuotiaalle! Ja Bettyn tavoin meilläkin matkustetaan vielä kaukalossa, MaxiCosissa painoraja on 13kg, joten meidän 10kg kirppu matkustanee siinä vielä tovin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja kiitos myös painorajasta, koska tarkoituksenani oli kaivelle se jostakin. Nythän meillä ei ole mitään kiiirettä kaukalosta pois.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos:) et arvaakaan, kuinka monta kommellusta oli tämän kakun kanssa...

      Poista
  7. Onnea jo vuoden ikäiselle, mahtava ikä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hekku! Minustakin on hauska ikä, kun toinen on jo perillä monesta asiasta.

      Poista
  8. Mistä nuo koristeet ovat peräisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritsan ja linnut ostin Prisman leluosastolta. Harmi, että possua olivat jo loppuneet. Tuo "rakennelma" on Fanipaloista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!