21.1.2013

Omaa aikaa


Niin hauskaa, kun onkin vauvan kanssa katsella, kun välkkyvä prinsessapaita pyörii pesukoneessa, on tämä äiti-ihminen huomannut kaipaavansa myös omaa aikaa. Tällaista tunnetta ei ollut vielä silloin, kun H syntyi. Muistan, kun työkaverini, tuolloin hoitovapaalla ollut kolmen lapsen äiti, mainitsi asiasta. Hänen mukaansa aikaa on otettava vaikka yön pimeistä tunneista. Tuolloin ajatus tuntui oudolta. Mitä minä omalla ajalla tekisin, olihan sitä ollut enemmän kuin riittävästi edellisten 29 vuoden ajan? 

Nyt viisi vuotta, kaksi lasta ja noin kolmetuhatta yöimetystä myöhemmin tilanne on toinen. Minä todellakin tarvitsen pienen hengähdystauon. Hetken, kun ei tarvitse vahtia tukea vasten nousevaa vauvaa tai saksilla leikkaavaa kaksivuotiasta ja rakentaa Olivian talon yläkertaa ruoanlaiton ohessa. 

Jotta kuitenkin välttyisimme väärinkäsityksiltä, on pakko sanoa, että omalla ajalla en tarkoita vessareissua ilman kiirettä, koko talon imurointia keskeytyksettä tai puhtaiden pyykkien viikaamista ilman, että pinot hajotetaan, vaikka niistäkin huomaan aika ajoin haaveilevani.  Kyse on paremminkin blogin kirjoittamisesta ajatuksen kanssa, tapettien repimisestä, villatakin kutomisesta tai tunnin kävelylenkistä ilman vaunuja. En tosin ole aivan varma, mitä ihmiset tekevät kävellessä käsillään, jos ei ole pukattavia vaunuja ja vedettävää rattikelkkaa. Superluksusta olisi puoli päivää day spassa samppanjalasi kourassa, mutta vain puoli päivää, koska muuten saattaisi tulla ikävä lapsia.


12 kommenttia:

  1. Omaa aikaa, mitä se on? :) Ai niin nyt muistankin... sitä on niin vähän tällä hetkellä, että joskus huomaan haaveilevani yksin siivoilemisesta, oikein pitkän kaavan mukaan ja perusteellisesti. Erittäin huolestuttavaa ;D

    VastaaPoista
  2. Mulla on omaa aikaa ihan kiitettävästi nykyään, mutta tiedätkö, että hyvin nopeasti ollaankin sen rajan toisella puolella ja lapsi kasvaa ja irtaantuukin (äidin mielestä) liian nopeasti... Tai siis minä olen ja painin tämän tuskani kanssa - en tätä ennen tajunnutkaan olevani läheisriippuvainen :-)

    nim. kamalaa "erokriisiä" 9-vuotiaasta poteva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, en tajunnut että se tulee noin aikaisin. Luulin, että vasta sitten teini-iässä otetaan etäisyyttä.

      Poista
  3. Aamen! Minulla sentään on jo lahjakortti povarissa, että menossa omalle ajalle ollaan täällä. Mulle sopisi noiden hoitoloiden lisäksi siis ihan joku 64 cl luomutilan LAM-punaviiniä VinVin viinibaarissa. Ihan sopivasti rentoutti tässä männä syksynä. ;)

    Mä muuten en kestä, kun olen kuukausitolkulla hautonut tuleeko String pocketti vai isompi vai ei tule mitään, ja nyt ihan sydämessä läikähti, kun näin tuon kuvan. Onneksi sinulla on just niitä juttuja, joista mä haaveilen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahjakortti kuulostaa tosi hyvälle samoin kuin tuo 64 cl. Meillä on tuo Pocket, mutta se isompikin on ihana.

      Poista
  4. Hmmm... kuulostaa tutulta. Tosin minä olen niin säälittävä, että tässä yhtenä päivänä illalla sanoin miehelle, epämääräisen liikuttuneena, että mulla on ollut jotenkin tosi ihana ja rentouttava päivä. Mies sen hokasi, että ainut asia mikä poikkesi normaalista oli se, että "sain" siivota rauhassa koko päivän... Joululahjaksi sain kylpylä-yön, tarkoitus olisi lähteä miehen kanssa ilman lapsia reissuun... Mitenköhän siinä käy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisteet miehelle hyvistä hoksottimista ja todennäköisesti myös siitä, että sait siivota rauhassa. Ihana joululahja!

      Poista
  5. Oma aika on mahtavaa! Viisaat ovat sanoneet että OTAT sen oman aikasi..eli käytännössä tarkottaa sitä et ukon tullessa kotio tuuppaat jo ovella muksut sille ja häivyt ovesta pihalle..Helpommin sanottu ku tehty..Siinä vaiheessa kun kissan ulospääsy mouruna (siis meillä) alkaa jurppia tiedän että hengähdystauko on paikallaan..Nykyään enää tosi harvoin koska olen saikulla kotona ja lapset koulussa..saan siis loikoilla aamupäivät! Joskus lähettiin ekalle hotelliyölle ilman lapsia ja JOKA siis ihan JOKA paikassa tuntu olevan kivoja leikkipaikkoja joista lapset olis tykänny jopa jättihuvittava postilaatikko tuli eteen josta lapset olis tykänny...nii..kivaa oli ja kiva oli tulla kotio :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että oma aika pitää järjestää itse. Kukapas muukaan sen tekisi. Toinen juttu, mikä pitäisi järjestellä on hotelliyö kaksistaan, mutta helposti se ajatus lapsiin lipsahtaisi.

      Poista
  6. ihania tyynyjä! :-) näin tommosen koiratyynyn jossain lasten vaatekaupassa, mutten muista enää merkkiä..?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!