Hiihtokauden avaaminen on oma taiteenlajinsa. Jos ensimmäisen lenkin vetää intoa pursuten liian kovilla sykkeillä, on ainakin minun tapauksessa seuraavat hiihtokerrat vasta kevään hangilla auringonpaisteessa. Vahingosta viisastuneena houkuttelin esikoisen mukaan. Ajattelin, että kerrankaan ei tarvitse yrittää pysyä pertsapappojen peesissä, vaan voi hyvällä omatunnolla nautiskella ja katsella maisemia. Ladulle lähtiessä korvasin hiihtopuvun toppavaatteilla ja taskuun nappasin kourallisen karkkia. Ihan vain siltä varalta, että kanssahiihtäjältä loppuu virta kesken matkan.
Ei muuten sipannut eskari noin viiden kilometrin pätkällä, vaan intoa olisi riittänyt pidemmällekin rupeamalle. Koko matka meni muuten loistavasti, mutta reitin suurimman nyppylän valloittaminen ei sujunut ilman pientä turhautumista. Onneksi paha mieli unohtui alamäessä jokaisella kolmella laskukerralla.
Hiihtolenkiltä palasi kaksi punaposkista ja hyväntuulista hiihtäjää. Karkit eivät selvinneet kotiin asti.
